Blogi: Apetit luomu – luonteva lisä vastuuviljelyn rinnalle

Luomu on tässä ja nyt. Olemme tutkineet kuluttajien, ammattikeittiöiden ja asiakaskumppanien mielipiteitä ja tarpeita. On keskusteltu ja vaihdettu ideoita. Osalle luomu on tuttu juttu ja vakiinnuttanut paikkansa hankinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa, osa taas kiinnostuu luomusta hiljalleen.

Hankintaperiaatteissa lähiruoalla ja luomulla on kasvava rooli. Asiakkaita on kuunneltu ja luomun tarve tunnistettu – tähän tarpeeseen Apetit haluaa ehdottomasti vastata. Suomessa eletään puhtaan ruuan piirissä, mutta luomutuotteiden kulutus kasvaa yleisen trendin mukana, viime vuonna 10 prosentin vauhtia.

Apetit on ja haluaa olla kasvistalojen ykkönen – luomuun panostaminen on vastaus asiakkaiden odotuksiin. Haluamme kehittyä luomukasvisten osaajana sekä tuotteistomme että viljelyn kehittämistyön kautta. Räpin koetilalla luomuviljely on otettu mukaan tutkimusohjelmaan ja luomuviljelyyn siirtyminen on aloitettu. Vaatimukset luomuviljelyssä ovat tarkat ja tekniikoita monia. Apetit on uskottava, kehittyvä ja kotimaiseen, vastuulliseen luomuviljelyyn panostaja.

Luomu ei ole meille aivan uusi asia. Töitä luomun eteen on tehty Apetitilla jo aiemmin 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa. Luomun edelläkävijänä Apetit toi tuolloin markkinoille viisi luomutuotetta. Aika ei kuitenkaan ollut vielä luomulle kypsä, joten nyt harpataankin eteenpäin uusista lähtökohdista. Tuotteistoa kasvatetaan lähitulevaisuudessa tutuilla luomukasviksilla, kuten luomuherneellä, luomuporkkanalla ja luomupinaatilla, minkä lisäksi viljelykehitykseen panostetaan luomun näkökulmista entistä enemmän. Suunnitteilla onkin 100-prosenttisesti kotimaisten luomutuotteiden tuominen markkinoille.

Erään tutkimuksen mukaan luomua käytettiin ammattikeittiöissä viime vuonna selvästi aiempaa enemmän – yli kolmannes ammattikeittiöistä käytti luomutuotteita vähintään viikoittain. Asiakkaat arvostavat vastuullisuutta. Suomalaisten tärkeimmät syyt ostaa luomua ovat tuotteiden puhtaus, hyvä maku sekä ekologisuus ja terveellisyys. Aktiivisissa luomukuluttajissa on myös paljon lapsiperheitä.

Laatu on meillä Apetitilla ensisijaisen tärkeää. Luomu tuokin luonnollisen lisän vastuuviljeltyjen pakastekasvisten rinnalle. Kotimainen kasvis on aina puhdasta ja erittäin laadukasta, makua unohtamatta. Varmaa on, että luomun kysyntä tulee kasvamaan ja arvostus kotimaisia raaka-aineita kohtaan lisääntyy suomalaisten kuluttajien ja ammattikeittiöiden keskuudessa. Me Apetitilla haluamme olla tässäkin mukana ja tehdä asiakkaiden arjesta entistä luomumpaa.

 

Panu Korhonen
Myyntijohtaja, Apetit Ammattilaiset

Julkaistu: 19.9.2017 - Muokattu: 2.10.2017
Aihepiiri: Hyvinvointia kasviksistaAvainsanat: , , , ,